Tommi Männistö
Asiakaspalvelun raudanluja ammattilainen, toiveidentoteuttaja. Kultaseppä, tapahtumatuottaja sekä ammattikuljettaja.
Olen koulutukseltani artesaani, opiskeluni olen aloittanut vuonna 2006 Etelä-Karjalan ammattiopistossa, valmistuen Kivi- ja korualan Artesaaniksi 2009. Opiskelujen aloituksesta lähtien olen työskennellyt kultasepänalalla. Asepalvelukseni jälkeen, vuonna 2010 aloitin Kultasepänalan opinnot Lahdessa, Koulutuskeskus Salpauksessa, valmistuin 2012. Täydensin osaamistani suorittamalla Kultasepän ammattitutkinnonopinnot, töiden ohessa 2013-2015.
Työurani olen aloittanut 15-vuotiaana rakennusalalta.
Yrittäjänä Tommi on toiminut vuodesta 2018 lähtien.
Kultasepäntöiden ja rakennusalantyökokemuksen lisäksi Tommiin on voinut törmätä tapahtuma- ja ravintola-alalla tai vaikka hinausauton ratissa.
Monipuolisen työhistorian, rakennus- sekä kultasepänalan osaamisen pohjalta takaan, että työt valmistuvat millilleen.
Tommi ja Jesse - kaksi moniala-ammattilaista Lappeenrannasta.
Ystävät, jotka ovat tehneet lukemattomia remontteja, mittatilauskalusteita, asennuksia, terasseja ja puunkaatoja 10 vuoden ajan.
Ota yhteyttä - myö hoidetaan, millilleen.
Jesse Heikkilä
Kunnossapidon tarkin mies, koneistaja.
Millintarkka, työtä pelkäämätön sisupussi.
Olen koulutukseltani autonasentaja ja olen nuoruudessani toiminut mm. carting-mekaanikkona. Aloitin työurani 15-vuotiaana rakennusalalta ja sain myös Tommin houkuteltua samaan firmaan töihin yhdeksi kesäksi. Usean vuoden ajan olen työskennellyt sahalla kunnossapidossa. Asennukset, huollot ja tarkat koneistukset ovat tulleet tutuksi näissä hommissa.
Jessellä kestää työkalu kuin työkalu kädessä, eikä haastavimmassakaan paikassa ollut puu ole jäänyt häneltä kaatamatta.
Arkityönsä ohessa Jesse on peruskorjannut 60-luvun omakotitalon lattiasta kattoon sekä tehnyt töitä omakotitalon rakennustyömaalla.